Edunvalvonta

Kansallinen senioriliitto ry kuuluu kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelimeen EETU ry:hyn. Senioriliitto on näistä järjestöistä neljänneksi suurin. EETU ry toimii eläkeläisten ja ikäihmisten  taloudellisten ja sosiaalisten etuuksien ja oikeuksien parantamiseksi. Yhteistyöelimellä on laajat ja toimivat sidosryhmäyhteydet. Se antaa lausuntoja, julkaisee kannanottoja ja pitää yhteyttä keskeisiin päättäjä- ja vaikuttajatahoihin.

EETU:ry:n  puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Vuonna 2022 puheenjohtajuudesta vastaa Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry.

Alueellisesti

Hämeen kansallinen senioripiiri ry vaikuttaa Kansalliseen senioriliittoon sekä hämäläisiin kansanedustajiin ja Kelan valtuutettuihin ikäihmisten elinolojen  ja etuuksien parantamiseksi.

Paikallisesti

Vanhusneuvosto on kuntalain mukaan lakisääteinen vaikuttamistoimielin, jonka kunnan-/kaupunginhallitus nimeää valtuustokaudeksi. Tavoitteena on ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistaminen. Lammia edustaa Hämeenlinnan Vanhusneuvostossa vuonna 2021-2024  Sirkku Vesanen, Lammin eläkkeensaajat ry:stä.